”Uskon, että tein ihan pätevän tulkinnan”, sanoo Kristen Stewart prinsessa Dianan roolista. Omiksi suosikkikohtauksiksi Stewartin sanoo kohtaukset prinsessan roolipoikien kanssa. Prinssi William (Jack Nielen) prinssi Harry (Freddie Spry) (Shobox Films)

Hän on Diana

Heti alkuun on todettava, että Pablo Larraín ohjaama Spencer on Kristen Stewartin vaikuttava taidon näyte. Yhdysvalloissa varttunut näyttelijär on sukeltanut niin syvälle prinsessa Dianan aristokraattiseen olemukseen, että tästä on vaikea pannan paremmaksi, kun keväämmällä Oscareita jaetaan.

Spencer on fiktiivi ja fakta pohjainen tarina kuninkaallisen perheen joulunvietosta vuonna 1991 Norfolkissa. Paikka on Dianan lapsuudenmaisemia. Tarina rakentuu tiedossa oleviin Dianan ongelmiin ja asemaan Englannin hovissa. Suhde prinssi Charlesiin on jo karilla ja prinsessan psyyke on ailahtelevainen. Elokuvassa on muun muassa The Crown -sarjastakin tuttuja Dianan bulimiaan viittaavia kohtauksia. 

Elokuva on kuin painajaismainen satu. Sen huippuhetkiä on muun muassa perheen ruokailukohtaus, sitä on myös Dianan yöllinen retki lapsuuden kotiinsa, joka sijaitsee kuninkaallisen kartanon läheisyydessä. Myös se kuinka Diana varastaa kuninkaallisen metsästysretken on elokuvan keskeisiä tarinoita, joka lopulta huipentaa elokuvan.

Spencer ei tuo ehkä mitään uutta siihen mitä tiedämme Dianasta, mutta vankistaa kuitenkin kuvaa hänestä ”ihmisten prinsessana”. Hänen julkisuuskuvaansa liitettiin vahvasti myötätunto ja suopeus. Nämä piirteet Stewart tuo esiin uskottavasti.

Loistava Kristen Stewart varastaa elokuvan. Mutta elokuvassa on pari muutakin mainiota roolisuoritusta. Timothy Spall tekee mainion roolin Dianan vahdiksi ja suojelijaksi palkatun majurin roolissa. Eikä Sally Hawkins petä prinsessan luottopalvelija Maggin roolissa.

 Kuvallinen kerronta on hienoa; Dianan unenomaista maailmaa, hänen vaelteluaan kartanon käytävillä, sumuisilla niityillä ja autio kartanossa on kuvaaja Claire Mathon vanginnut elokuvaan pysäyttävästi. Unohtaa ei pidä myöskään Radiohead miehen Jonny Greenwoodin tekemää musiikkia se tukee kuvausta oivaltavasti.

Juhani Styrman

Tryffelinmetsästäjä Aurelio Conterno ja hänen koiransa Birba. Aurelio ei ole koskaan mennyt naimisiin ”koska minulla on Birba”. Piemonten tryffelinmetsästäjät -elokuva on myös dokumentti rakkaudesta. (kuva Go Gigi Go Productions).

Nuo mainiot tryffelinmetsästäjät

Piemonten tryffelinmetsästäjät on yksi vuoden 2021 ihastuttavimmista elokuvista. Sitä voisi kehua loputtomiin, silti yksikään kehuargumentti ei tunnu turhalta ylisanalta. Tämä pieni dokumentaarinen helmi on kauniisti kuvattu ja verkkaisesti kerrottu tarina Italian luoteiskulmassa, Piemonten seudulla elelevistä iäkkäistä tryffelinmetsästäjistä.

Ennen kaikkea nämä ihastuttavat iäkkäät herrat etsivät harvinaista valkotryffeliä. Tämän arvokkaan sienen etsiminen on miehille elinkeino, mutta paljon muutakin, se on heidän koko elämä. 

Olennainen osa tryffelinmetsästystä ovat miesten koirat. Ne ovat heille kuin eläviä työkaluja, joiden arvoa ei voi edes rahalla mitata. Niinpä näitä eläimiä kohdellaan sellaisella arvostuksella, joka sulattaa kyllä paatuneimmankin katsojan sydämen.

 Elokuvan käsikirjoituksesta ja ohjauksesta vastaavat Michael Dweck ja Gregory Kershaw. Kaksikko on hienolla tavalla ymmärtänyt  juuri koirien merkityksen.

Elokuvassa on pari kohtausta, jossa koirien energistä menoa metsässä seurataan niihin kiinnitettyjen kameroiden avulla. Nämä jaksot osoittavat kuinka mahtavia työpareja he ovatkaan! Yhteispeli toimii: koirat nuuhkii, tonkii, odottavat ihmiskaveriaan: ”kaivappas tästä”.

Elokuva ei selittele, se kertoo tarinansa visuaalisin keinoin. Dokumentissa ei ole juurikaan musiikkia, eikä lainkaan kertojaääntä. Äänimaailma rakentuu maaseudun äänistä, tuulen huminasta, metsäpuron solinasta, maahan pudonneiden lehtien rasahtelusta jalkojen alla, jossain soi kirkonkellot – tunnelma on täydellinen.

Tryffelidokkariin kuuluu tietenkin tryffelikauppa: seurataan ostajien asiantuntevaa nuuskimista ja lopulta äärimmäisen arvokas ja herkullinen sieni päätyy lautaselle ja silloin ollaan todellisen kulinaarisen nautinnon ytimessä.

Mutta nuo mainiot tryffelinmetsästäjät jatkavat koirineen Piemonten metsissä sienten etsintää. Elokuvassa on paljon hienovaraista huumoria ja ripaus kaihoa. Huumoria on muun muassa, kun dokumentin yksi keskeisistä hahmoista, Carol karkaa ikkunasta yöllä tryffelien etsintään, kun vaimo Maria on kieltänyt iäkästä miestään lähtemästä enää metsiin – elämä ei ole elämisen arvoista, jos ei saa tehdä sitä mistä nauttii.

Piemonten tryffelinmetsästäjät on myös kuvaus katoavasta elämäntavasta. Tehometsätalous, ilmastonmuutos vaanivat taustalla, tryffelialueet pienenevät. Uuden sukupolven tyrffelikerääjät tunkevat apajille. Heille metsästyksessä ei ole samaa sydämen paloa, vaan liiketalouden säännöillä toimivaa kylmää bisnestä.

Juhani Styrman

**************************************************************************************

Seidi Haarala tekee hienon roolityön arkeologian opiskelija Laurana, joka matkaa junalla Murmanskiin tutkimaan kalliomaaluksia. Hyttikaveriksi hän saa venäläisen kaivostyömiehen Ljohan (Juri Borisov) (Elokuvayhtiö Aamu).

Matkalla Murmanskiin - hytissä numero 6

Juho Kuosmasen elokuvasta Hytti nro 6 tuli lopulta yksi korona-ajan voittajista. Taudin rajoitukset sulkivat teatterit ja ensi-ilta siirtyi. Ennen Suomen näytöksiä elokuva ehti voittamaan Cannesin elokuvajuhien Grand Prix'n. Suomalaisista vastaavaan ei ole aiemmin pystynyt kuin Aki Kaurismäki noin 20 vuotta aikaisemmin.

Hytti odotti yli puoli vuotta Suomen ensi-iltaa ja tuo odotus kasvatti vain kiinnostusta elokuvaa kohtaan, eikä turhaan – se palkitsee elokuvayleisön kaikki ne odotukset, joita siihen on kohdistunut.

Kuosmasen junaelokuva on syntynyt samannimisen, Rosa Liksomin aikoinaan Finlandia-palkitun romaanin innoittaman. Ne jotka tuntevat Liksomin kirjan huomaavat, että Kuosmasen ohjauksessa kirjan tarina on muuttunut lähes tunnistamattomaksi – hyvä niin. Romaanin kääntäminen elokuvaksi onnistuu harvoin.

Kuosmanen on poiminut lähinnä ideoita kirjasta ja rakentanut niistä omannäköisensä tarinan. Elokuva kulkee vaivattomasti omia raiteitaan. Tarinan perusasetelmassa suomalainen opiskelija Laura (Seidi Haarla) jättää taakseen Moskovan ja hiipuvan rakkaussuhteen. Hän lähtee katsomaan Jäämeren rantojen kalliomaalauksia ja nousee Murmanskin junaan.

Hytti nro 6 etenee junan varmuudella. Varsinkin elokuvan alku on suorastaan huumaavan upeaa elokuvakerrontaa. Kuosmanen on hykerryttävän taitavasti poiminut filmille havaintoja ihmisistä ja ympäristön yksityiskohdista. Kaikesta tästä on paljon kiittäminen myös elokuvan kuvajaa J-P Passia.

Seidi Haarala tavoittaa Lauran roolissa hyvin sen tunneskaalojen tsunamin, johon hän joutuu kohdatessaan raivostuttavan hyttiseuralaisensa, venäläiseltä junttiöykkäriltä vaikuttavan Ljohan, jota näyttelee sävykkäästi Juri Borisov.

Juho Kuosmasen elokuvan suuruus piilee sen pienuudessa, taidossa ja tyylitajussa kuvatta ihmisen sielunmaisemaa tarkkanäköisesti. Hytti nro 6 on tarina itsensä hyväksymisestä ja muistutus siitä, kun pinnallisuuden erilaisuuden muuri murtuu, olemme hyvin samanlaisia – helposti ihmiseksi tunnistettavia.

Hytti nro 6 elokuvateattereissa kautta maan.

Juhani Styrman

Yhdet vielä (Druk) kertoo neljästä varhaiskeski-ikäisestä opettajamiehestä, jotka alkavat tietoisesti käyttää pieniä määriä alkoholia parantaakseen elämänlaatuaan. Heitä näyttelevät Lars Ranthe (vas.), Mads Mikkelsen, Thomas Bo Larsen ja Magnus Millang. Kuva: Henrik Ohsten

Yhdet vielä

Tanskalaisohjaaja Thomas Vinterbergin uutuuselokuva Yhdet vielä on elokuva neljästä keski-ikäisestä opettajasta, jotka päättävät testata norjalaisen filosofin teoriaa alkoholin elämänladun parantavasta vaikutuksesta. Sen mukaan ihmiset syntyvät 0,5 promillen vajauksella verensä alkoholipitoisuudessa. Koetta innostaa vielä ajatus, jonka mukaan pieni alkoholimäärä veressä ehkäisee myös masennusta.

Tuumasta toimeen: pullon korkit aukeavat ja pian opettajat huomaavat, että tissuttelu siivittää urautuneet ajatukset ihan uusiin sfääreihin ja opettajat saavat uusia sävyjä oppituntiensa pitoon. Opetusmenetelmien muuttumista humalan myötä kuvataan taidokkaasti ja jopa riemukkaasti. Samaalla elokuva muistuttaa, että viina on viisasten juoma.

Thomas Vinterberg ja Tobias Lindholm käsikirjoittamasta elokuvasta tuli Tanskassa suurmenestys. Pääosassa nähdään aina varmaotteinen Mads Mikkelsen, joka palaa samalla Vinterbergin ohjaukseen ensimmäistä kertaa sitten Jahti-elokuvan.

Yhdet vielä on oivaltava kuvaus juovan miehen ja hänen läheistensä elämästä. Elokuva herättää myös kysymyksiä; miten luodaan vaihtoehtoja päihteiden käytölle? Vinterbergin ohjauksessa kuvataan, ilman moralisointia, viinan läträyksen kolikon molemmat puolet, on korostuneita tunteita, mutta myös riippuvuuden kierrettä.

★★ ★★

Juhani Styrman

( Yhdet vielä (Druk) saa virallisen ensi-iltana on toukokuussa koronarajoitusten puitteissa)

-----------------------------------------------------------------------------------------------

 

Renny Harlinin toimintatrilleri Bodies at Rest ensi-ilta on 18.6. Se on Harlinin 21. pitkä valkokangasohjaus. Pääosissa: Nick Cheung, Richie Jen, Zi Yang, Carlos Chan .